Läskejä ei lenkillä näe!

Tuo otsikon slogan on siivittänyt minut monta kertaa lenkille, vaikka mieluummin olisin jäänyt tekemään jotain ihan muuta. Kesän lenkkeilyt jäivät paljon normaalia vähemmälle sekä helteen että silkan laiskuuden takia. Helle vetää minut ihan suohon ja tekeminen on muutenkin kuin hidastetun filmin uudelleenkelausta. Eniten taisin harrastaa nurmikonleikkuuta, pari kertaa viikossa parin tunnin rupeama. Sitten joitakin yksittäisiä lenkkejä, mutta ne olivat selvästi tehottomampia kuin normaalisti. Lihaskuntoa sain kyllä kasvatettua puutarhahommissa, mattopyykillä ja suursiivousten muodossa, joten ei sentään ihan ole repsahdettu.

Nyt on sitten menossa 27. päivä "back-to-business" -meininkiä ja heti alussa tuntuikin jo ihan tutulta lenkkipolut ja erityisesti sinne lähteminen. Tutut vaatteet päälle, sykemittari kiinni, nitroputeli, avain ja puhelin taskuun, lippis päähän sadepäivänä, lenkkareiden kiristys, alkuvenyttelyt ja sitten baanalle. Olen toistaiseksi jättänyt pahimmat mäet pururadalla rauhaan, sillä sykkeet nousevat vielä turhan korkealle. Kunhan tässä pari-kolme viikkoa vielä taapertaa, niin vauhti alkaa nousta ihan itsestään ja tulee hinku päästä korkealle ja kovaa. Puolimatkan venyttelyt ovat aivan ihania ja reidet tuntuvat jo nyt paljon vetreämmiltä. Lenkkien kestot ovat olleet nyt 40 minuutista reiluun tuntiin ja pysyvätkin siinä seuraavat viikot. Sitten ne venyvät siitä pikku hiljaa täyteen mittaansa, 1,5-2 tuntiin kun siltä tuntuu. Yhtään ei tarvitse pakottaa, sen tiedän jo kokemuksesta.

Paino ei sen sijaan halua laskea, mutta runsas liikunta tekee sen aina haastavammaksi. Tällä viikolla hiilareita on mennyt liikaa, mikä on tuntunut turvotteluna. Kasvikset eivät jostain syystä ole oikein maistuneet, mutta ehkä ensi viikolla on paremmin.

Lomalla heinäkuun lopussa järjestin yhdet sukujuhlatkin ex-tempore. Yhden viikon valmistelin ja viikon siivosin jälkiä ja pesin lakanapyykkiä :). 25 + 4 vierasta, joista yövieraina kotonamme 10 + vanhempani mökillä. Juhlimme samalla veljeni viiskymppisiä ja musisoimme tietysti aivan aamuyöhön asti.

Ensimmäiset yövieraat tulivat perjantaina. Mukana oli myös yksi amerikkalainen Kaliforniasta ja yksi italialainen Sisiliasta, sillä veljieni lapset ovat löytäneet kaverinsa vähän kauempaa. Kieli vaihtui aina lennosta englantiin, italiaan ja suomeen, kuka mitäkin nyt osasi puhua. Tehtiin nuorison kanssa aivan mahtava yöseikkailu helteisen päivän jälkeen pimeän metsän läpi rannalle uimaan. Juuri laskeneen auringon punainen hehku taivaanrannassa teki kyllä vaikutuksen meihin kaikkiin.

Lauantaina aamulla laitoin nuorison viimeistelyhommiin ja vihon viimeiset kauppareissutkin tuli hoidettua. Kokoonnuimme sitten mökillemme ja loputkin vieraat saapuivat. En ehtinyt paljon huokaista, kun alkoivat ruokapuuhat ja valmistelimme alapihan terassin sitä varten. Saunan pukuhuoneeseen oli tuotu toinen jääkaappi jo aiemmin, ettei tarvitsisi juosta mökkiin yläkertaan edestakaisin ruokia hakemaan. Juomat olivat kylmenemässä suurissa saaveissa kylmässä vedessä ja terassille viritimme "grillitiskin". Sen alla oli kaksi kylmälaukkua jäitä puolillaan, joihin toimme nopeasti pilaantuvia ruokia pienet määrät kerrallaan. Helteen takia täytyi olla superhuolellinen, eikä mitään ongelmia sitten tullutkaan.

Ruoka hoidettiin grillillä ja muurikalla. Olin valmistanut etukäteen mm. nyhtöpossua ja teimme veljeni kanssa koko illan vieraille hampurilaisia, patonkeja ja tortilloita eri täytteillä. Suosikki oli "nyhtöpatu" eli halkaistulle patongille majoneesia, possua, grillisalaattia, marinoitua sipulia, kastiketta, tomaattia ja/tai muita vihanneksia. Kalaversioon tuli tonnikalaa lihan tilalle ja makkaraperunat paistoimme keitetyistä uusista perunoista, sipulista ja grillimakkarasta. Tortillaletut paistoimme äitini tekemästä taikinasta (juu, en osaa tehdä vieläkään yhtä hyvää lettutaikinaa :) ). Illan spesiaali oli nyhtöpossutortilla em. täytteillä lisättynä rapealla pekonilla, mitä Italian ja Amerikan vieraamme kehuivat maasta taivaaseen :) Kuka muuten sanoi, ettei Suomessa osata ruokaa tehdä! :) Sellainen grillikioski-ruokailusysteemi onnistui aivan loistavasti, sillä ruokailijat tulivat ja menivät vähän miten sattuu. Nuoriso pelasi lentopalloa ja muita pelejä, kun taas vanhemmat vieraat pysyttelivät mieluiten varjossa. Lapset taas polskuttelivat altaassa eikä kukaan edes kiukutellut. Lämpötila nousi yli 30 asteen, joten meillä kokeilla oli kyllä aika kuumat oltavat siellä grillin ääressä.

Lapsivieraita oli kaikkiaan viisi, joille kelpasi kaikki mitä oli tarjolla. Kaikki tarjoilut olivat laktoosittomia, sillä sukumme jäsenet ovat aivan järjestään maitorajoitteisia. Kukaan ei rutissut ruoasta muutenkaan vaan päin vastoin ruoka teki erinomaisesti kauppansa. Alunperin ajatukseni oli suuri pöytä, jonka ääreen olisimme kokoontuneet, mutta se nurmikolle rakennettu pitkä pöytä jäi käyttämättä ja terassin 10 hengen pöytä ja irtotuolit suuren terassin reunoilla riittivät aivan mainiosti. Jälkiruoaksi olin valmistanut vadelmajuustokakkua ja marjamurupiirakkaa ja silloin kokoonnuimme yhteen ja lauloimme veljelleni juhlan kunniaksi. Veljeni sai monenlaisia lahjoja ja hän oli selvästi liikuttunut kaikista huomionosoituksista.

Edellisen kerran suku oli koolla silloin sydärini aikaan tyttäreni rippijuhlissa, mutta nyt pääsin itsekin juhlimaan. Tai en ehtinyt oikeastaan juhlia, kun aikani meni ruokapuuhissa, mutta mukana olin kuitenkin taas kuten aina ennenkin. :) Omat ja veljeni syömiset jäivät minimiin, sillä kummallekaan ei ruoka maistunut kun koko päivä oli kokattu. Italian vieras kokkasi puolestaan yöpalaa ja saimme huikopalaksi herkullista grillattua kanaa ja makkaraa. Serkkumme miehineen viipyi yllättäen yöhön asti sekä ystävämme tuli suoraan toisista juhlista vielä yöllä. Kesäyössä soi kaksi kitaraa, koskettimet, viulu ja laulajia oli mikrofonin ääressä vaihteleva määrä. Totesin taas, että tämä toinenkin veljeni (se toinen, ammattimuusikko, ei päässyt nyt paikalle) on käsittämättömän lahjakas muusikko, vaikka päivätyö onkin muualla. Mitään nuotteja ei tarvinnut kukaan ja se suvussa kulkeva musikaalisuus kulminoitui 84 vuotiaaseen isääni, joka otti aina välillä viulun käteensä ja huonosta kuulostaan huolimatta vetäisi virheettömästi Kesäillan valssin tai jonkun muun vanhan kappaleen.

Näitä muistoja on kiva näin syksyn pimetessä vaalia eikä se suku tosiaankaan ole aina se pahin :). Ihania tuttuja syyspuuhasteluita, sienireissuja, omenamehutalkoita ja perunannostoa on nyt tiedossa, toivottavasti teilläkin. Voikaa hyvin, muruset! :)

** Kaikki kuvat lenkkipolkuni varrelta

Yliluonnollisia tapahtumia

Ihanaa, että on kesä ja lämmintä! Elämä tuntuu arvokkaalta ja sellaiselta elämänmakuiselta niin kuin pitääkin :)

Paljon on ehtinyt tapahtua tässä kevään ja kesän aikana, enkä tiedä edes mistä aloittaisin. Olen pitänyt tarkoituksella koneajan edelleen minimissä, vaikka sormiani syyhyttäisi ankarasti joka päivä päästä kirjoittamaan. Lyhyet päivitykset eivät ole oikein minua varten, vaan aina tuntuu pursuavan vähintään pienen novellin verran tarinaa :). 

Korvennukset tuolla rinnassa ovat edelleen pahoja ja Somacia (40 mg) menee kaksi päivässä, pahana päivänä enemmänkin. Sen verran olen oppinut itseäni kuulostelemaan, että tiedän milloin kyse on pumpusta ja milloin ruokatorvesta tai vatsalaukusta. Lääkärissä olen viimeksi käynyt kai toukokuussa ja lääkitykset pidettiin sillä kertaa ennallaan. Minun nähdäkseni oireeni aiheutuvat Primaspanista tai verenpainelääkkeestä, sillä muita ei tällä kertaa oikein olekaan listalla (paitsi kolesterolilääke, mikä aiheuttaa puolestaan lihaskipuja, hah :) ). Näin helteellä harmittaa, kun kaikki hiilihapolliset juotavat ovat pannassa. Uutena harmituksena jouduin luopumaan rakkaista herkuistani, balsamicosta ja tomaatista. Ostin tutulta torikauppiaalta aitoa italialaista pullollisen ja se pieni tilkkanen, minkä lisäsin salaattiin, oli jo liikaa. Kaikki, mikä ärsyttää ruokatorvea on kielletty ja se kieltolista vain pitenee sitä mukaa kun ärsytys pahenee. Olen kuitenkin onnekas, sillä Somac pitää oireet kurissa hyvin ja sen puolesta pystyn elämään suhteellisen normaalisti. 

Jaa se pumppu. Kiitos kysymästä, ei hääviä ole silläkään rintamalla. Pumppu kyllä itsessään jaksaa loistavasti eikä temppuile kovassakaan rasituksessa, mutta rytmit ovat välillä vähän hakusessa. Koko kevät ja kesä on lenkkeilyn kannalta ollut nyt hiljaisempaa, en vain ole saanut itseäni liikkeelle entiseen tahtiin. Paino on noussut jo niin, että kohta syrjäytän valaat valtamerestä, jos satutaan samaan aikaan uimaan :). No joo, en ole niin huolissani asiasta kuin pitäisi. Kesä on aktiivista aikaa ja paino tuntuu sentään olevan laskusuunnassa kevään nousupiikin jälkeen. Lenkkeily jatkuu helteiden jälkeen taas normaalisti, mutta en halua tehdä siitä isompaa peikkoa päähäni. Onneksi lähes joka päivälle on muuta puuhastelua ollut riittävästi. Ruohonleikkuu kotona (työnnettävä moottorivekotin) ja mökillä (päältäajettava) on kontollani ja sitä onkin tullut tänä kesänä harrastettua kiitettävästi. Mökin maalaustalkoot olivat heti kesäloman alkajaisiksi heinäkuun alussa ja matonpesu-urakka odottaa nyt seuraavaksi. Lomailen vielä kolme viikkoa, joten paljon ehtii tässä ajassa tekemään.

Eli summa summarum, aika lailla entiseen tahtiin mennään. Tuo ruokatorvihomma kyllä jossain kohtaa varmaan "räjähtää" käsiin, kun näyttää pahenevan koko ajan, mutta en nyt jaksa murehtia sitä enempää. Olen kiitollinen, että olen tolpillani ja hengissä! :)

Se, mistä halusin kirjoittaa nyt, liittyy ihan muihin asioihin. Viime viikolla tapahtui jotain sellaista, mikä tuntuu vieläkin ihan ylimaalliselta ja haluan jakaa sen kokemuksen. Päätelköön lukija itse, oliko siinä mitään ihmeellistä vai kuvittelinko vain.

Kuten tiedätte, musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeää ja halusin lomalla hemmotella itseäni suosikkiartistini konsertilla. Ostin lipun hyvissä ajoin valmiiksi ja odotin reissua innolla. Olin suunnitellut tulevani yöllä kotiin sen reilun sadan kilometrin matkan, joten hotellia en ajatellut tarvitsevani. Koko alkuviikon olin ollut kuin tulisilla hiilillä ja lähetin jopa yläilmoihin hartaan toiveen, että saisin tilaisuuden jutella artistin kanssa. Tässä kohdassa on pakko selventää, että en ole koskaan ollut oikein kunnon fanittaja millekään artistille, vaan pidin jo nuorena tyttönä sellaista henkilöpalvontaa ihan naurettavana :). Muiden tyttöjen seinillä oli bändijulisteita ja monet pukeutuivatkin idoleitaan matkien (muistatteko Bay City Rollersien ruutuhuivit!), mutta minulle riittivät albumit ja hyvän musiikin kuuntelu. Jostain syystä en nyt saanut rauhaa mielelleni, vaan ajatukset karkasivat koko ajan tuohon mieheen. Järkevä minäni käski lopettaa moisen hölmöilyn, mutta niin vain meni haaveiluksi koko viikko :). 

Konserttipäivä saapui ja minä lähdin jo päivällä ajelemaan siihen suuntaan tarkoituksena kierrellä kaupunkia ennen illan konserttia. Ilma oli aivan ihana, kaupunki täynnä turisteja ja iloisia ihmisiä. Juttelin monen ulkomaalaisenkin turistin kanssa ja nautiskelin piknikistä nurmikolla. Pitkästä aikaa tunsin olevani irrallaan arjesta enkä olisi halunnut tämän loppuvan milloinkaan. Sitten kävelin sen ravintolan eteen, missä illan konsertti pidettäisiin, ostin kahvin viereisestä kahviosta ja istahdin alas sitä nauttimaan. Aloimme jutella kahvion mukavan omistajan kanssa ja tuli puheeksi, miten vaikeaa on saada pätevää henkilökuntaa töihin. Aikamme siinä juteltuamme hän yhtäkkiä kysyi, tulisinko hänelle töihin pariksi illaksi. Hänellä oli aivan akuutti tarve "aikuisesta" ihmisestä sinne nuorten kesätyöntekijöiden joukkoon terasseille ja kahvioihin, sillä toimipisteitä oli useampi ympäri kaupunkia ja iso tapahtuma oli tulossa lauantaina, johon tarvittaisiin apukäsiä. Jotenkin sitten huomasin yhtäkkiä lupautuneeni ja seuraavassa hetkessä olimmekin jo sopimassa hotellihuoneesta, jonka hän varaisi minulle yöpymiseen ja jopa palkkaakin saisin :). Ajattelin siinä itsekseni, että tulisipa vähän säpinää tähän lomaan. Näin näkisin paljon uusia ihmisiä ja saisin ennen kaikkea hauskoja ja erilaisia kokemuksia välillä kovin tylsään arkeeni. Se ilta olisi kuitenkin varattu konsertille, joten vein autoni hotellin parkkiin ja kävin kirjautumassa valmiiksi sisään. Ensimmäinen "yliluonnollinen" asia oli se, että minulla oli valmiina pakattu matkalaukku auton takakontissa. Sieltä löytyi vaatteet kolmelle päivälle, varakengät, meikkipussikin ja lisäksi makuupussi (vaikka sitä ei nyt tarvittukaan). Sopii vaan kysyä, että miksi ihmeessä olin ottanut laukun ja makuupussin mukaan, sillä minunhan oli tarkoitus tulla yöllä takaisin kotiin!

Soitin sitten miehelleni, joka ei uskonut varmasti sanaakaan kertomuksestani. :D
Hän lopetti vihaisesti ja loukkaantuneena puhelun, mutta ajattelin että aikuisen ihmisen ei tarvitse kyllä mitään lupia kysellä menoihinsa, joten kiukutelkoon siellä vaan nyt rauhassa. Hänen järjestelmällinen elämänsä (kokki katosi keittiöstä!) meni aivan sekaisin, mikä tekee kyllä oikein hyvää välillä itse kullekin.

Kävin suihkussa ja valmistauduin iltaa varten. Punasin huuleni ja päästin kiharani valloilleen, sillä koko päivän hiuksiani pidellyt ponnari tuntui nyt liian ahdistavalta tähän olotilaan. Sitten lähdin etsimään jotain kivaa ruokapaikkaa, missä voisin syödä kevyen illallisen ennen konserttia. Kala ja vihannekset olivat taivaallisia ja nautiskelin vielä konjakinkin ruoan päälle. Nyt ei tarvinnut miettiä ajokuntoakaan, joten ehkä pari pientä drinkkiä uskaltaisin illalla ottaa. Kello tuli yhdeksän ja kävelin vielä melkein tyhjään konserttiravintolaan. Olin ostanut lipun Tiketistä suoraan kännykkääni, joten sitä näyttämällä sain vielä lipunmyyjiltä pienen leiman käden selkämykseen. Ihan tuli taas nuoruus mieleen. Kävelin siitä suoraan baaritiskille, tilasin alkoholittoman drinkin ja käännyin viereisen miehen puoleen jotain sanoakseni. Mies kääntyi katsomaan minua ja henkeni salpautui hetkeksi. Se oli se mies, se illan artisti.

Autsh. Tässä kohdassa oikeassa romaanissa päähenkilö olisi sanonut jotain älykästä ja fiksua, mutta minä en saanut sanaakaan suustani, voihan itku! Siinä minä olin kuin pahainen teinityttö ilman yhtään järkevää ajatusta, joten ehkä olikin parasta, etten avannut sitä suutani lainkaan. Tässä iässä sitä osaa näköjään pitää pokkansa tilanteessa kuin tilanteessa, sillä vaikka sisällä kuohui, sain vitsailtua normaalisti baarimikon kanssa ja kiitin häntä kauniisti. Ja joo hei, näin jälkikäteen ajateltuna se taikomani "matalan käheä seksikäs" nauru ei kyllä varmasti tehnyt vaikutusta kehenkään :D.

 Artisti lähti hetken päästä kahvikuppinsa kanssa, joten tilaisuuteni haihtui ilmaan ihan siinä silmieni edessä. Olin niin pettynyt itseeni ja ihmettelin, mihin sanavalmiuteni hävisi juuri silloin. Lisäksi en voinut käsittää, miksi tämä mies minua niin kiehtoi. Tai kyllä saatoin, sillä kaikki mitä hänestä olin lukenut ja kaikki haastattelut, joita hän oli antanut, olivat vahvistaneet hyvää kuvaani hänestä. Se kitara ja se ääni, uuh, olisin voinut vaikka...ihannemieheni, joka ei ollut kuitenkaan minun. Siitäs sait, haihattelija. Mikä hitto minua vaivasi, lopeta jo!

Illan konsertti oli tietysti upea ja tunsin ne jostain syvältä tulevat mielettömät kitarasoolot koko kropassani, kylmät väreet kävivät ihollani ja tietenkin harmittelin koko ajan omaa hölmöyttäni silloin aiemmin. Yritin puhua itselleni järkeä, että sä olet kuin joku kammotus stalkkeri ja että pysy nainen ryhdissä nyt! Ja mitä sitten, vaikka olisitkin saanut jutella hänen kanssaan, joten unohda jo. Ravintolassa oli tietysti muutama kännikala, joka yritti päästä iholle, mutta pääsin niistä kohtuullisen helposti eroon. Joskus yöllä sitten lähdin kävelemään hiljakseen läheiselle hotellille ja koko ajan minulla oli tunne, että tämä ei nyt ollut ihan tässä vielä. Jotain, mistä en saanut otetta, odotutti vielä itseään. Nopean suihkun kautta sänkyyn ja sitten unten maille, hyvää yötä.

Aamupalan jälkeen mietin, mihin suunnistaisin päiväksi. Työt alkaisivat vasta iltapäivällä, joten minulla oli koko päivä aikaa kierrellä. Lähdin sitten vaeltamaan ilman varsinaista päämäärää ja löysinkin kivoja putiikkeja, rantoja ja puistoja, missä viivähtää. Ilmat suosivat edelleen ja nautin täysin siemauksin kiireettömyydestä. En edes muistanut, milloin olisin viimeksi saanut itsekseni näin rauhassa jossain lorvailla koko päivän, sillä aina oli joku mukana. Kolmen aikaan ilmoittauduin töihin ja heti ensimmäiseksi bongasin edellisen illan bändin basistin ja toisen artistin roudaamasta tavaroita ravintolasta pakettiautoon. Heitimme omistajan kanssa leppoisaa huulta heidän kanssaan (no niin, missä tämä hauska ja fiksu nainen oli eilen illalla!). Olin vähän haikealla mielellä, sillä tiesin, että "oma" artistini oli jo siirtynyt toiseen kaupunkiin seuraavaa konserttiaan varten.

No, elämä on, joten nyt keskityin uusiin asioihin ja varsinkin uusiin töihin. En ehtinyt saada edes esiliinaa päälleni kun hullunmylly alkoi ja apukäsiä todella tarvittiin. Kiire jatkui koko illan aina aamuyöhön asti ja omaksuin nopeasti kaikenlaista tarvittavaa, kuten kassajärjestelmän, pesukoneen käytön, grillit ja salaatin koostumuksen :). Mikään ei ollut kuitenkaan lainkaan hankalaa, vaan tosi kivaa ja ilta meni nopeasti. Asiakkaat olivat hyvällä tuulella ja kehuivat vain kaikkea. Siirryin illalla anniskelupuolelle ja suljimme yöllä omistajan kanssa vielä paikat ja siivosimme jäljet. Lopulta neljän jälkeen pääsimme nukkumaan. Aamulla oli herätys klo 6.15 ja siitä alkoi seuraavan päivän hullutus. Yhtään lepohetkeä ei päivällä ehtinyt pitämään ja jossain välissä siinä mietin, että miten ihmeessä omistaja olisi ehtinyt sen kaiken itse tekemään. Jos se en olisi ollut minä, niin joku toinen siihen olisi tarvittu aivan varmasti, sillä niin paljon tekemistä riitti. Tunsin todella olevani hyödyksi ja jaksoin oikein hyvin, sillä tiesin että oma pestini loppuu sitten illalla. Kun päivä oli lopulta ohi, sain vuolaita kiitoksia kaikilta ja hyvillä mielin palautin työpaidan, huivin ja essun. Hyvästelin uudet ystäväni ja paras palkkani oli omistajan helpottunut olemus. Hänellä oli ollut hirveän suuri stressi töiden hoitumisesta, mutta niin vain sekin oli sitten järjestynyt parhain päin. Tämä, siis Tämä oli se juttu, mikä oli vielä odotuttanut itseään ja selitti sen kummallisen tunteen sisälläni.

Jalkani olivat aivan hyytelöllä ja käsivarsia pakotti, mutta pumppu oli selvästi oikein mielissään kun pääsi välillä kunnon töihin :D. Kun sitten lopulta istuin autossani ja moottoritie vei minua kohti kotia, mietin tätä kaikkea tapahtunutta ja jotenkin palaset loksahtelivat siinä ajaessani paikoilleen. Olin toivonut, siis suorastaan rukoillut, itselleni jotain tärkeää ja kaiken sen olin saanut vaikka mokasinkin sitten itse lopun. Siitä vastineeksi minut oli lähetetty toiselle tarvitsevalle, joka oli varmasti ainakin toivonut - en tiedä hänen rukouksistaan - ratkaisua isoon ongelmaansa. Oli ällistyttävää silti tajuta, että minun tarpeeni ei ollutkaan se merkitsevä - vaikka nyt säälistä kai sainkin tällaisen ihanan makupalan - vaan tärkeää oli se lähimmäisen tarve. Koin olevani taas kerran osa jotain paljon isompaa suunnitelmaa ja erityisesti minua kiehtoo se tunne, mikä sisälläni oli koko viikon. Sen saman tunteen vallassa pakkasin sen laukun lähtiessäni ja lisäsin sen makuupussinkin vielä mukaan. Sen saman tunteen vallassa avasin mieleni uusille kokemuksille, sillä normaalisti olisin torjunut helposti tuommoisen pyynnön, minkä kahvilan omistaja esitti. Minähän olin lomalla! Ja vielä tärkein tekijä: Mikäli en olisi niin ihastunut siihen artistiin, en olisi ollut niin vastaanottavainen, kesämielinen ja yltiörohkea (hei sydäri ja kaikkee takana!) kuin mitä tähän seikkailuun tarvittiin.  Kyynikko sanoo tähän, että pöh, sattumaa ja valintoja kaikki tyynni. Mitä sinä sanot?

Inspiraatiota etsimässä, vol 1: Sävellys valmiiksi

Pientä piristystä luovalla rintamalla on havaittavissa, sillä otin taas vanhat sävellystyökalut käyttöön. Tämä keskeneräinen kipale on hautunut jo ainakin puolitoista vuotta päässäni, mutta vasta nyt se alkaa puskea väkisin itseään ulos ja tahtoo tulla valmiiksi ja soitetuksi. Ainoatakaan uutta nuottia ei ole vielä syntynyt paperille asti, mutta mielessäni se biisi alkaa jo hahmottua valmiiksi asti. Vanha alku on ollut samassa jamassa nyt jo niin kauan, että on tosi vaikeaa muuttaa sitä. Ensimmäinen säkeistö on myös sanoitettuna, mutta välistä puuttuu jotain olennaista, jota nyt päässäni pyöritän. Kun saan sen joskus valmiiksi, onnistuu toivottovasti muidenkin säkeistöjen sanoitukset ja taianomaisesti kaikki palaset loksahtavat yhtäkkiä omille paikoilleen :)

Yhtään kappaletta en ole sydärin jälkeen vieläkään pystynyt tekemään, sillä jostain syystä se pamaus hävitti ihan kaiken siltä saralta. Edellinen biisi ennen sitä syntyi hirveän tuskaisen luomistyön jälkeen, mutta näin vaikeaa se ei sentään ollut. En yhtään tiedä, miten oikeat säveltäjät työnsä tekevät ja lurituksensa synnyttävät, mutta minulla ne ovat siellä jossain olemassa aivan valmiina ja tulevat väkisin lopulta ulos. Ne vain pyörivät päässä taukoamatta, aina siellä taustalla jossain hissukseen. Sitten kun sanoitusvaihe on kiivaimmillaan, niin pyörittelen jotain riimitystä aina kun vain pystyn. Auton ratissa, kävelyllä, kaupassa maitohyllyn luona tai miehen selittäessä auton moottorin tekniikkaa silmät loistaen :D.  Ihmeellinen skitsofreenikko sitä ihminen pystyy olemaankin, kun kuitenkin koko ajan tekee jotain muuta samalla :). Sanoittaminen menee minulla ihan samalla lailla kuin säveltäminenkin. Siellä se tarina on aivan valmiina, yhdessä sen sävelen kanssa, mutta sanojen löytäminen sille tarinalle ja sovittaminen niihin säveliin tuntuu välillä aivan mahdottomalta.

Koskaan se lopputulos ei kuitenkaan ole se alkuperäinen päässäni soinut, sillä ei ole olemassakaan sellaisia soittimia, joilla sävelet oikein soisivat eikä minulla ole sellaista taitoakaan, että pystyisin lisäämään vielä kymmeniä eri tasoja nuotistoon. Joudun yksinkertaistamaan ja tekemään kompromisseja, mutta olen opetellut sietämään epätäydellisyyttä muutenkin. Vaikka useimmissa sävellyksissäni on myös sanat mukana, niitä on esittänyt julkisesti tietääkseni vain muusikkoveljeni ja hänkin ymmärtääkseni vain yhtä kappaletta, mistä erityisesti tykkäsi. Hänen kollegansa, se samainen mies, joka sydärini aikoihin majoittui mökissämme, kirjoitti aikoinaan ensimmäiseen "oikeaan" sävellykseeni minulle nuotit käsin nuottipaperille, kun minä soitin sen pianolla malliksi. Minä sitten kirjoitin sen melodian puhtaaksi nuotinnusohjelmalla ja lisäsin sanat ja sointumerkinnät kohdilleen. Tämän jälkeen veljeni tuli taas avuksi ja ammattilaisena teki siihen taustat, lisäsi instrumentit, äänitti ja lähetti sen sitten minulle. Muistan kun sain sen mp3:n sähköpostissa, enkä ymmärtänyt ensin ollenkaan, että sehän on se ikioma biisini, mikä soi aivan kuin "oikea" kappale. Vaikka se oli vain instrumentaaliversio, se sykähdyttävä tunne tulee joka ikinen kerta, kun uuden hengenlahjansa on saanut demomuotoon saateltua. :) 

On todella outoa laittaa esille täysin keskeneräinen työ, mutta itse olen ollut tosi innostunut kun joku rohkelikko on laittanut oman luomistyönsä kuultavaksi tai nähtäväksi jo silloin, kun se vasta on muotoutumassa. Se on valitettavasti hyvin harvinaista, mutta ymmärrän hyvin, että silloin mennään ehkä liian lähelle sitä muusikon, kirjailijan tai taiteilijan sielua. Tai ehkä halutaan pitää illuusiota yllä jostain mystisestä "inspiraatiosta", kun useimmat tuotokset kuitenkin syntyvät vain kovan työn tuloksena tai se inspiraatio tulee sen työnteon myötä. Itselläni suurin este on se, että kaikki "palikat" ovat yleensä niin hirveän hajallaan lähes loppuun asti, ettei niitä voi edes esittää aiemmin missään muodossa. Ja mitä tulee siihen inspiraatioon, niin minulla on ollut mahdollisuus aina antaa tulla sen rauhassa, kun leipäni ei ole siitä kiinni. Ammattitaitoinen ja kokenut säveltäjä tai vaikka kirjailija pystyy varmasti synnyttämään erinomaisen teoksen vain ryhtymällä ahkerasti töihin. Ja silti, väitän tunnistavani sen inspiraatiolla syntyneen niistä muista.

Olisiko se inspiraatio kuitenkin aivan väärä kuvaus sille. Ehkä kyse onkin siitä, että alitajunta on työstänyt teosta ajan kuluessa tuolla mielen sopukoissa ja näennäisesti teos syntyykin sitten hetkessä, "inspiraation" vallassa. Toinen taiteilija tekee sen teoksensa selkeän tietoisuuden tilassa, synnyttäen sitä siinä työskennellessään. Oletan silti, että alitajunta työskentelee heilläkin siellä taustalla, unessa tai valveilla.

Entä kun joku nero luo jotain huikean suurta, kuten Händel aikoinaan Messias-oratorionsa vain reilussa kolmessa viikossa. Pystyn sen jotenkin käsittämään, jos pystyy keskittymään täydellisesti, uppoutumaan sinne omaan maailmaansa ja paiskia töitä tauotta kunnes on saanut valutettua tyhjäksi sen, mitä sieltä syövereistä on tulossa. En ihmettele, että alalla on paljon mieleltään sairastuneita, sillä niin kova intensiteetti saattaa viedä veronsa. Hulluuden ja nerouden raja on todella häilyvä.

No, toivottavasti tämä minun biisintekeleeni tulee jossain vaiheessa valmiiksi asti, mutta nyt se saa rauhassa hakea muotoaan, pakottamatta. Toivottavasti ilman isompia hulluuksia kuitenkin :).

Emme saa aliarvioida aivojemme kapasiteettia, sillä siellä on koko maailma, ihan kaikki mitä tarvitsemme vaikka ihmeiden tekemiseen. Jules Vernenkin sanotaan joskus sanoneen "Sen minkä joku pystyy kuvittelemaan, joku pystyy joskus tekemään."