Oletko sisälläsi se hento lintunen vai ikuinen norsu?

Hyvää lähestyvää talvea! :D

Ihan ensimmäisenä kutsun teidät kaikki täyttämään tietonne uusittuun gallupiin. Tuo uusi lomake ei valitettavasti täytä teknisesti läheskään kaikkia toiveitani, mutta silläkin pärjätään ja saan vähän helpommin kerättyä tulokset yhteen. Minua edelleen kiinnostaa, miten ihmeessä oikeat asiantuntijat ja kokeneet konkarit, eli juuri Te, olette onnistuneet pudottamaan painoanne. Tapoja on varmaan niin monta kuin on tekijääkin, mutta löytyisikö näistä jokin yhteinen viisaus, sen haluaisin selvittää. Materiaalia on jo mukavasti kasassa, mutta ottaisin lisääkin hyvin mielelläni vastaan! Testatkaa ja antakaa palautetta rohkeasti. Tuloksiakin saadaan katsella, kunhan nyt muutama vastaus saadaan kasaan. Kerään lopuksi yhteen kaikki saamani palautteet, sekä vanhat että nämä uudet, joten ei tarvitse uutta lomaketta täyttää välttämättä. Toki, mikäli on tullut uusia ajatuksia, niin silloin ilman muuta. Tästä lomakkeelle:
UUSI: GALLUP: 3 parasta vinkkiäsi pysyvään painonpudotukseen jatkuu


---



1. viidennes on mennyt tätä uutta painonhallintaprojektiani ja olen hämmästyttänyt eniten itseäni tänä aikana. Olen nyt kolmatta päivää toisella viidenneksellä menossa ja motivaatio on yhtä kova - ellei kovempi - kuin alussa. Ikäkö se on tuonut sitkeyttä tekemisiini, vai mikä? Nykyisin teen kaikki neulostyönikin loppuun asti, kun vielä 15 vuotta sitten saatoin aloittaa neuletakin, josta edelleen puuttuu etukappaleesta puolet plus molemmat hihat :D. Se vuoden takainen liikuntaprojektini antoi jo osviittaa tulevasta ja sekin jatkuu edelleen, vaikka olosuhteiden pakosta joudun edelleen rajoittamaan rankasti liikkumistani. Se onkin se henkinen puoli, mikä merkitsee, vai mitä? Minä tiedän, että se liikunta on "minussa"! Ja minä tiedän, että pääsen tässä projektissa pidemmälle, kuin koskaan ennen. En epäile, ettenkö saata repsahtaakin välillä, mutta se ei ole se juttu. Minä näen itseni jo oikean kokoisena, eikä niin ole tapahtunut ennen. Viime syksynä näin itseni juoksemassa sitä yhtä kauheaa mäkeä ylös, vaikka siinä vaiheessa en päässyt puuskuttamatta edes kilometriä yhtä soittoa. Ja niin vain juoksin sen mäen muutamaa kuukautta myöhemmin. Sisäinen varmuus peittoaa kevyesti kaikki vastoinkäymiset matkalla.

Valitan skeptikot, olen aina vain vakuuttuneempi, että meidän polkumme täällä maan päällä on ennalta määritelty, vaikka itse saammekin päättää millaiset sivuaskeleet sieltä otamme. Kun katson taakseni, näen monimutkaisen haaroja täynnä olevan tien, jota pitkin olen tarponut. Välillä olen poikennut kivan näköiselle polulle vasemmalle ja järven rantaan oikealle, mutta palannut aina takaisin sille pääväylälle. Joltain polulta olen hakenut mukaani painolasteja, kiviä ja männyn käpyjä, joista en vieläkään ole päässyt eroon. Toiselta polulta olen käynyt poimimassa kukkia ja pehmeitä sammalia, solminut päivänkakkaroista seppeleen ja laskenut sen päähäni onnellisena. Mutta siltäkin polulta on ollut pakko palata takaisin isolle tielle ja jatkaa matkaa. Uusi polku odottaa taas tuon seuraavan mutkan takana ja ehkä jo seuraavaan tienhaaraan uskallan tiputtaa matkastani nämä ylimääräiset kilot. Edes ne, vaikka muitakin taakkoja pitäisi jo matkastani karistaa.

Jatkuvasti mielessäni on mielikuva itsestäni 27 tuuman farkuissa, missä ei kyllä sinänsä ole mitään järkeä. Tavoitteeni ei yllä todellakaan niin pitkälle, mutta silti jokin pieni nyrkki sisälläni takoo vimmaisesti, että se 27 tuumaa on minun oma kokoni! Olen näköjään jumittanut ajatukseni jonnekin teini-iän ja nuoren aikuisuuden rajamaille, jolloin olin sen hennon linnun kokoinen. En ymmärrä, miksen suostu hyväksymään sitä, että ikä tuo väistämättä erilaisen kropan ja takuulla joitakin lisäkiloja mukanaan, vaikka hoikkana pysyisikin. Mutta huomaan syöväni nyt yhtä vähän kuin silloin nuorena! Elimistöni ja erityisesti pääni on jotenkin "palannut" sinne nuoruuteen ja siihen kokoon...tässä ei varmaan ole yhtään mitään järkeä, mutta siltä se nyt vain tuntuu. Syön toki terveellisemmin ja tällä kertaa säännöllisesti, mutta oloni on yhtä kevyt ja vatsalaukkuni yhtä pieni, kuin silloin :D. En tunne tarvetta ahmia mitään eikä makeanhimokaan riivaa. Oloni on...normaali! Se tunne on vain vahvistunut, kun tätä on nyt jatkunut jo monta viikkoa. Kun aiemmin laihdutin, ne ruokamäärät tulivat ulkopuolelta (KK:n ruokapäikky + muut ohjeet) eivätkä minusta itsestäni. Tärkein oivallus on nyt, että en tunne olevani laihdutuskuurilla, vaan syöväni siten kuin kroppani vaatiikin. Siis se 27 tuuman kroppa! :D.
No, älkää huoliko, tällaisella olotilalla on taipumus häipyä ja vanha Pat alkaa pian kammeta sieltä takaisin. Nautiskelenpahan nyt hetken kuitenkin tästä tunteesta, sillä illuusio itsensä hallitsemisesta on aika huumaava.