Sivut

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Mistä on pienet sydärit tehty?


Olen viime aikoina pohdiskellut mitä yhdistäviä tekijöitä meillä nuoremmilla sydänsairailla, esim. sydäninfarktin saaneilla on? Se tiedetään, että lääkärit tarkistavat perinteiset riskitekijät listaltaan tottuneesti (korkea verenpaine, tupakointi, ylipaino, korkea kolesteroli, sukurasite jne.), mutta yksikään lääkäri ei ole koskaan kysynyt minulta mitään henkisestä puolesta. Ei mahdollisesta työstressistä, taloudellisista huolista, ei perheen tai muiden läheisten aiheuttamista murheista tai haasteista tai mistään muustakaan elämää kuormittavasta asiasta. On kovin lyhytnäköistä ja resurssien tuhlausta korjata väärätempoinen alkusoitto ja unohtaa koko loppuosa sinfoniasta!

On jotenkin ymmärrettävää, että iän karttuessa riskitekijät lopulta eskaloituvat, mutta että jo siinä keski-iän kynnyksellä? Ei ihan helposti, luulen ma!
Lääkäri luettelee infarktipotilaalle, että: "ahaa, tupakkia siis poltellaan ja ihan aski päivässä, oluttakin kuluu ja vatsan ympärille saa vetää metrinlakun suoraksi, paappasi on kuollut sydäninfarktiin nuorena ja kolesterolimittarista loppui numerot. Check, check ja check, selvä kuin pläkki". Ja itse ajattelee siinä samalla, että "voihan vittu kun tietäisit vaan: lasinen lapsuus ja mutsi tappoi itsensä, ex-äijä pätki selkään ja nykyinen päähän ja tässä kuule kun yksin lapsikatrastaan yrittää viedä maailmalle ja rahat on tiukalla ja yhdestä makkaralenkistä saa sentään koko porukalle ruoan, mee sinä kermaperse vaan gurmeeraflaan popsimaan terveelliset oliiviöljys ja nieriäs tana."

Tuhat infarktia ja tuhat eri tarinaa, joita harva alkaa siinä tilanteessa kertoa. Minä en ainakaan kertonut omaani ja miksi olisinkaan: vaihtuvat lääkärit, joilla aikaa oli niukalti ja vastaukset valmiina kysymättäkin. Johtopäätökset tehtiin tuijottamalla paperiin eikä silmiin. Tärkeää olivat akuutit hoitotoimenpiteet ja potilasjonon selvittäminen, ei se taustalla pauhaava sinfonia. Jälkikäteen ketään ei kiinnostanut sitäkään vähää, so why bother?

En puhu tästä ensimmäistä kertaa, mutta turhauttaa vaan niin vietävästi edelleen.

Miksi sairastuneita ei hoideta yhtä tehokkaasti ja laajalla rintamalla kuin valtiota puolustetaan puolustusvoimien avulla? Miksei sairastuneen vierellä ole heti rynnäkkökivääreillä varustautunutta nopean toiminnan joukkoa, jonka avulla voisi selvittää sydäntä kohdanneen konfliktitilanteen ja siihen johtaneita syitä? Yksi katsoisi oikeat lääkkeet, yksi ruokavalion kohdalleen, yksi auttaisi heittämään kelvottoman aikamiespojan pois äitiään kiusaamasta ja yksi pitäisi huolen, että kotona pikku-Ville saa aamupalaa ja löytää kumisaappaat jalkaansa kun äiti makaa reporankana teholla. Ja kun omat jalat taas kantaisivat, niin rauhanturvaajat ja maakuntajoukot astuisivat sitten remmiin hyvää tilannetta ylläpitämään. Mutta ai, onneksi sote-uudistus on jo (ihan kohta) loppusuoralla ja tämä kaikki on pian kuin pahaa unta vain!

No, vähän pääsi karkaamaan taas, mutta tuo otsikon kysymys on vielä vailla vastausta. Mikä meitä yhdistää vai yhdistääkö mikään?

Vertaistukea


Viime keväänä löysin vertaistukiryhmän meille nuoremmille sydänpotilaille (ei-synnynnäiset sydänsairaudet) jossa "nuori" tarkoittaa tässä tapauksessa n. 30-49 -vuotiasta. Pääosa sydänsairaista on selvästi iäkkäämpää väkeä eikä ihme, etteivät ajatusmaailmamme aivan kohtaa. Arkielämä, harrastukset ja juhlintakin tarkoittaa eri-ikäisille vähän eri asioita. Poikkeuksia tietysti löytyy
kaikista ikäryhmistä, mutta kuten uusi vertaisystäväni totesi, tapaamiset ovat tässä ryhmässä jotain muuta kuin "lankatonttuja ja tuolitansseja" :). Ryhmä ei ole mikään Sydänliiton virallinen
ryhmä eikä sillä ole nimeä tai edes varsinaista vetäjääkään, vaan toiminta perustuu jokaisen omaan aktiivisuuteen. Ryhmä tapaa vaihtelevalla kokoonpanolla kerran kuussa omakustannekahvittelun
merkeissä Helsingin keskustassa, joten jos olet kiinnostunut, ole minuun yhteydessä. Ainakin oma mieleni oli viime tapaamisen jälkeen keveämpi kuin aikoihin, kiitos asianosaisille :).

7 kommenttia:

  1. Totta joka sana, ei sitä "jälkihoitoa" ole. Säästyisi paljon aikaa ja rahaa, jos joku joskus kuuntelisi potilasta kokonaisvaltaisesti.
    Omalla kohdallani kaikki on mennyt päin puuta, toivottavasti joku on saanut kunnon ohjausta jossain.
    Oma apu paras apu, tässäkin. -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nykyään kaikki niin lyhytjänteistä ja kvartaalitaloudessa eletään ilmeisesti terveydenhuollossakin. Johtajat ovat niin vähän aikaa palleillaan, että huolehtivat vain oman aikansa "luvut" kuntoon. Tulevaisuudesta viis, sehän ei enää heille kuulu. Muistan kun soitin vuosi sitten terveyskeskukseen ja kysyin, olisiko viisasta ottaa välillä vähän veri- ym. muita kokeita, että nähdään onko kaikki ok. Hoitajalla meni hetkeksi pasmat sekaisin. Ettäkö pitäisi seurata tilannetta ja ennakoida tulevaisuutta. No huh, ennen kuulumatonta kerta kaikkiaan. Oma apu paras apu todellakin. -Pat

      Poista
    2. Niin se on. Esitteet kouraan ja vuoden kuluttua kontrollit omalääkärille. Voi, voi, eihän se omalääkäri ( joka vaihtuu tietyin väliajoin) tiedä kaikkea sydämestä, kun ei ole kardiologi :D -Anne_

      Poista
    3. Jep, paitsi että eka vuoden jälkeen viimeinenkin kontrolli loppuu ainakin täällä Kanta-Hämeessä, siinähän hoidat itse itsesi ja arvioit hoidon tarvetta. Terveyskeskuslääkärinkään ammattitaito ei valitettavasti aina riitä tilanteen arvioimiseen, kuten olen itsekin kokenut ja muilta kuullut. Olisin kuollut jo, jos olisin uskonut silloin pari vuotta sitten sitä yhtä terkkarin kesähessua. Ilman kardiologin lausuntoa en luota muutenkaan enää mihinkään (ja siihenkin varauksella :D ).

      Poista
  2. Lueskelin näitä viisauden lähteitäsi tässä. Niille olisi taas runsaasti käyttöä, notta suuntaapas nokka kohti KK:n syövereitä ja tule tarjoamaan kaipaaville vertaistukea! Nii, että!

    -Nantti S.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nandelssonni, sinä iloni lähde! :) Tulossa ollaan, tulossa ollaan, mutta orastavakin viisaus on paennut kehosta, kun tulos on tämä mikä on, edelleen :D. Huomenissa tulen paikalle katsastamaan tilanteen, liekö siellä enää tuttujakaan? -Patsy

      Poista
  3. Heei, törmäsin blogiin ja huomasin että päivitykset tainneet loppua. Vieläkö on vertaistuki kerho nuoremmille sydäri potilaille olemassa?

    VastaaPoista