6.luku

Kun olin päässyt sairaalasta kotiin toipumaan, aloin kahlaamaan nettiä saadakseni lisää tietoa taudistani. Informaatiota on kyllä tänä päivänä tarjolla maallikollekin, kun vain löytää oikeat sivustot ja suhtautuu kaikkeen lukemaansa todella kriittisesti. Löysin mm. alla olevan artikkelin ja vaikka se on jo vanha juttu, asia on edelleen ajankohtainen:

Runsas liikunta voi pysäyttää sepelvaltimoiden ahtautumisen

Sepelvaltimotaudin etenemisen estämiseksi (sekundaaripreventio) liikunnan määrällä ja teholla on tärkeä merkitys. Viikoittainen liikunnan määrä, jonka avulla on kulutettu energiaa vähintään 1600 kcal, voi pysäyttää sepelvaltimoiden ahtautumisen. Lisäksi viikoittainen liikunnan määrä, jossa liikunnalla on kulutettu 2200 kcal energiaa, on jopa vähentänyt sepelvaltimoiden ahtautta.

Lue koko juttu:

http://www.tohtori.fi/?page=8897332&id=3794297

On sentään lohduttavaa, että pystyn itse omilla toimillani vaikuttamaan niin paljon tautini kulkuun ja parantamaan jopa elinajan odotusta ja ennustettani. Niillä "tautisilla", jotka eivät vielä ole saaneet sepelvaltimokohtausta, on tietenkin vielä paremmat edellytykset muuttaa koko loppuelämänsä suuntaa, kun vaurioita ei vielä ole tai niitä on vähemmän. Minullakaan ei muita ahtaumia löydetty varjoainekuvauksessa, kuin se katastrofin aiheuttanut, joten pyrin nyt pitämään tilanteen vähintään ennallaan ja jos kerran yllä mainittu artikkeli pitää paikkansa, jopa parantamaan sitä. Minulta se ei vaadi muuta kuin tunnin parin "uhraamista" joka päivä. Otan sen ajan telkkarin tuijottamisesta, eikä harmita ollenkaan. Liikun reilusti yli tarpeen ja kulutukseni on vaihdellut koko syksyn 2238-3210 kcal viikossa, mistä olen todella ylpeä :D.
Luulitko muuten, että olet turvassa? Sinähän syöt suunnilleen oikein, kolesteroliarvosi ovat kunnossa, verenpainekin on ok ja liikut kohtuullisen paljon. No niin minäkin luulin. Reilu vuosi sitten terveystarkastuksessa kaikki arvoni olivat ok, eivät loistavat, mutta eivät hälyttävätkään. Tupakointi oli pahin syntini ja vyötärönympärykseni lähestyi kriittisiä lukemia. Luulin kyllä liikkuvani riittävästi, mutta se olikin ollut tehotonta ja epäsäännöllistä. Laadullisesti harjoitteluni oli lihaskuntopainotteista, kun olisi pitänyt olla aerobista.
Jos saan edes yhden ainoan ihmisen havahtumaan ja kyseenalaistamaan elintapojaan kirjoituksillani, niin tämä on tehnyt silloin tehtävänsä. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla niin tyhmiä kuin minun! Minulta meinasi lähteä henki, mutta olin onnekas. Enkä haluaisi kokeilla onneani enää toista kertaa.


6. luku
Lauantai 21.7.2012

Se kauhujen yö loppui viimein ja yökötkin pääsivät kotiin nukkumaan. En ollut nukkunut yhtään ja univelka alkoi olla jo melkoinen. Sydämeni tilanne oli kuitenkin hiukan parempi enkä tarvinnut pikanitroakaan, kun vain maltoin pysyä paikoillani. Verikokeita oli otettu hirveä määrä ja kyynärtaipeeni olivat mustelmia täynnä. Suoneni ovat ohuita, mutta toistaiseksi kaikki laborantit olivat onnistuneet hienosti työssään. Siinä oli taas yksi aihe olla kiitollinen. Aloin olla niin herkistynyt kivulle, että kaikki ylimääräinen - kosketuskin - tuntui hirveän tuskaiselta. Pelkkä verenpaineen mittaus oli silkkaa kidutusta, mikä saattoi olla hoitohenkilökunnan vaikea ymmärtää. EKG -kärry oli jo tuttu näky ja käyriä otettiin myös jatkuvasti. Näillä kokeilla selvitettiin, mihin suuntaan infarktini oli menossa. Jälkikäteen luin sairaskertomuksesta, että lauantaina merkkiaineiden nousu oli pysähtynyt ja kääntynyt sitten illalla laskuun. En tiedä tänä päivänäkään, että kuinka korkealla ne kävivät. Yli kolmensadan joka tapauksessa, sillä perjantaina kuulin sen luvun. 

Odotin edelleen osastolle pääsyä ja sen edellytyksenä oli nitrotipasta irrotus. Sitä oli yritetty aiemminkin, mutta huonolla menestyksellä. Aamupäivällä tippa sitten poistettiin ja jäätiin odottelemaan, josko tästä eteenpäin selviäisin ilman. 
Kotoa soitettiin taas kuulumisia ja siellä juhlien järjestely jatkui. Puutarhakalusteita oltiin hakemassa mökiltä lisää, sillä oli luvattu mainiota ilmaa juhlapäivälle ja ihmiset haluaisivat olla varmasti ulkonakin. Aino kertoi iloisena, että kaikki ihanat ystävät ja sukulaiset olivat joukolla auttamassa ja olin onnellinen, että tyttärenikin oli onnellinen. Juhlat oli pelastettu.
Iltapäivällä tuli sitten siirtolupa osastolle ja taas minua ja sänkyäni vietiin. Osasto 6B otti minut vastaan lempeästi ja hoitajista huokui heti sellaista ihmeellistä, elvyttävää voimaa, mitä tarvitsin tällä hetkellä. Tuo tunne ei ole ajan kuluessakaan haalistunut, vaan olen vilpittömästi sitä mieltä, että siellä leijuu sellainen erityinen, hyvien sielujen synnyttämä parantava ilmapiiri. 

Osastolla oli silloin rauhallista ja sain koko kahden hengen huoneen omaan käyttööni. Liikkumislupaa ei ollut edelleenkään, mutta vessassa sain käydä pikaisesti. Tunsin lopultakin olevani turvassa, sillä nämä valvovat silmät siellä osastolla eivät nuku ikinä! En ole missään aiemmin nähnyt niin potilailleen omistautuneita hoitajia, jotka osaavat aistia potilaiden oloa ja kuntoa niin täydellisesti. He reagoivat salamannopeasti kaikkeen epätavalliseen ja tunsin todella huonoa omatuntoa, kun jouduin juoksuttamaan heitä pikanitroa saadakseni. Muiden potilaiden luona ei ollut tarvetta juosta ollenkaan yhtä usein. Nyt kun nitrotippa oli poissa, kipukohtaukset tihenivät ja sitä mukaa oloni huononi muutenkin. Hoitajat katsoivat huolestuneina tilaani ja vaistosin heistä, että olin jo vähän liian huonokuntoinen heidän vastuulleen sälytettäviksi. Jotain olisi tehtävä pian sydämelleni. Hämeenlinnassa ei ole päivystävää kardiologia ja sisätautien erikoislääkärikin oli niin kiireinen, että hän vain käväisi nopeasti luonani aina ehtiessään. Olin siis täysin näiden ihmisten armoilla ja väärä hoitopäätös voisi tappaa minut hetkessä, mutta jostain syystä olin hyvin luottavaisella mielellä.
Vaikka näissä kirjoituksissa olen kertonut enemmän huonoista hetkistä, niin aina tilaisuuden tullen kyllä viljelimme huumoria ja nauroimme paljon hoitajien kanssa. Yritin pysyä positiivisena, mutta kun kipu aina välillä iski, se toi saman tien kuoleman vierelleni ja siitä oli kyllä nauru kaukana.