Sivut

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

11.luku

Viimeinen luku sydärimatkastani Hämeenlinnaan on tässä. Blogi muuttuu tästä eteenpäin perinteisemmäksi ja joitakin kuviakin on välillä luvassa. Tuo gallup on jo askel siihen suuntaan, sillä haluan jo kirjoitella ihan "tavallisistakin" asioista välillä. Lisäsin muuten gallupin linkin erikseen tuohon oikealle, että päivitykset ovat helposti löydettävissä. Lisää osallistujia kaivataan edelleen, joten rohkeasti vain tiedot minulle vaikka kommenttikentän kautta, niin saat oman nikkisi käppyröihin mukaan.

Nyt olen saanut tyhjennettyä pääni kummitustarinoista, eivätkä ne enää untani häiritse. Nämä 11 lukua olivat henkisesti paljon isompi urakka kuin kuvittelinkaan. Jos joku vielä jaksoi ne kaikki lukea, niin kiitos siitä! Ja jos joku on lukenut päikkyäni kiloklubissa, niin meno jatkuu suunnilleen samanlaisena nyt täällä. Tällä hetkellä aiheina ovat mm. painonhallinta, liikunta, ajankohtaiset terveysuutiset sekä sydänrintamalta että muualtakin. Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!

11. luku
Keskiviikko
25.7.2012


Minulle luvattiin, että pääsisin kotiin jo seuraavana päivänä jos kaikki menisi hyvin. Tiistai kului enimmäkseen puhelimessa, sillä huolestuneet sukulaiset ja ystävät halusivat kukin vuorollaan kuulla, miten operaatio oli mennyt. Tuulankin operaatio oli onnistunut hyvin ja hänellä sisään oli menty ranteesta. Mitään uusia ahtaumia ei hänellä ollut onneksi löytynyt ja pääsisimme siis molemmat kotiin huomenna. Minulle oli heti selvää, että elämäntapamuutoksia oli tulossa, mutta jäin vähän miettimään Tuulan tilannetta, sillä hän suunnitteli seuraavaksi päiväksi rasvaisen pekonipossupadan valmistamista ja kakkukestejä. Sairaalan mauton ja hajuton ruoka saisi kuulema taas tältä erää riittää. Elämäntapamuutos ei kaikilla onnistu, sillä motivaatiota ei vain tahdo löytyä tarpeeksi. En tiedä, löytyykö sitä itseltänikään, mutta yrittää täytyy. Vaihtoehtonahan on kuolema.

Kuolema. Maistelin sanaa mielessäni ja ihmettelin taas, miksi olin selvinnyt. Olisiko ollut parempi, että olisinkin kuollut jo? Jos operaatio olisi epäonnistunut ja makaisin nyt sairaalan kylmiössä. Joku olisi jo soittanut miehelleni uutiset ja hän miettisi nyt, miten kertoisi uutiset eteenpäin. Surisiko hän ollenkaan? Tuskin. Olisi korkeintaan närkästynyt, että sekoitin hänen järjestelmällisen elämänsä tällä tavalla. Kuvittelin kuolonkankeaa ruumistani ja patologia, joka kirjoittaisi pöytäkirjaan nimeni ja kuolinsyyni. Samalla hän keskustelisi kollegansa kanssa päivän kiinnostavasta uutisesta Uralilta löytyneistä 250 abortoidusta sikiöstä kanistereissa. He väittelisivät siitä, miten sikiöt täytyisi oikeaoppisesti hävittää. Vitivalkoinen ruumiini lojuisi siinä heidän välissään enkä minä olisi heille yhtään kukaan tai mikään. Arkinen työ vain. Sitten joku pesisi riippuvat tissini ja raskausarpisen vatsanikin. Kotoani tuotaisiin joku hirveä kretonki kuitenkin, jos en olisi itse antanut ohjeita siihen. Täytyykin muistaa tyhjentää kaappi kaikista kamalista vaatteista. Kuvittelin hautajaisia ja sukulaisia kappelin penkeissä. Äitini nyyhkyttämässä ja isäni pää alas painuneena, kädet ristissä. Dramaattisuuteen taipuvaisen serkkuni roikkumassa kyllästyneen miesystävänsä hihassa. Haluaisin pahviarkun, sellaisen ekologisen version joka sitten palaisi mukanani tuhkaksi. Pitäisi muistaa miehellekin sanoa se varmuuden vuoksi. Entä lapseni? Kuvitelmat oli pakko lopettaa siihen paikkaan. Kaikki muut pystyin miettimään, mutta en lasteni ilmeitä ja tuntemuksia. Minun tehtävänihän on suojella heitä kaikelta pahalta, eikä kuolema sopisi siihen kuvaan.

Keskiviikkoaamuna lääkärinkiertoa odotettiin tavallista innokkaammin. Lääkäreillä oli tänä aamuna mennyt paljon aikaa kierrollaan ja odottelimme kärsimättöminä kotiutuslupaa. Lopulta komppania saapui, kaksi sisätauteihin erikoistuvaa ja yksi harjoittelija sekä oma kardiologini. Olin ominut hänet heti paikalla ja niin tuntui Tuulakin tekevän. Puhuimme hänestä "omanamme", sisätautilääkäreistä ei ollut niin väliä. Vitsailimme kardiologin kanssa, enkä noteerannut näitä muita juuri ollenkaan. Toinen erikoistuvista sisätautilääkäreistä aikoi ensin kirjoittaa sairaslomaa vain kaksi viikkoa, mutta kardiologi ärähti ja sanoi, että alla on sydäninfarkti ja kuukausi on minimi, olkoonkin vain istumatyöläinen. Ajokieltoa tuli myös kuukausi. Ymmärsin vasta pitkän ajan päästä, että kardiologi ajatteli työn psyykkistä kuormitusta enemmän kuin fyysistä ja oli tismalleen oikeassa. En olisi ollut työkykyinen vielä kahden viikon jälkeen, kun en aina tunne olevani vieläkään. Tätä kyseistä Hämeenlinnan kardiologia on muuten kehuttu maasta taivaaseen usealta taholta myöhemminkin, kun olen tutustunut muihin operoituihin. Pyysin häntä vielä näyttämään, missä stentti fyysisesti sijaitsi ja hän näyttikin sen kohdan keskellä rintaani. Tuntui omituiselta, että vasta eilen olin ollut hänen armoillaan siellä alakerrassa. Kiitin häntä lämpimästi ja lupasin ottaa rauhallisesti tämän seuraavan kuukauden. Näkisimme jälkitarkastuksessa sitten elokuun lopulla, jolloin toivottavasti olisin jo työkunnossa.

Lähetin seuraavaksi tekstiviestin töihin toimitusjohtajalle ja esimiehelleni. Aiemmin en ollut voinut mitään ilmoittaa, kun en tiennyt mitä oli odotettavissa. Toimitusjohtaja soitti tunnin päästä takaisin järkyttyneenä ja kerroin tilanteen lyhyesti. Työpaikka oli lomilla ja suljettuna, mutta elokuussa pitäisi taas aloittaa. Olin huolissani myös työstäni, sillä ne kaatuisivat nyt esimiehelleni, jolla oli kädet kyynärpäitä myöten täynnä jo nyt. Hoitaja oli tulossa pitämään loppuhaastattelua, joten jouduin lopettamaan puhelun, mutta lupasin soittaa kun olisin kotona.

Haastattelussa kävimme läpi uusia ja vanhoja elämäntapoja, kieltoja ja rajoituksia, joita nyt seuraisi.  Sitten meidät passitettiin Tuulan kanssa katsomaan  päivähuoneeseen sitä opetusfilmiä, josta oli aiemmin puhetta 7. luvussa. Kun olimme katsomassa sitä, näin sivusilmällä, miten eräs nuori mies tuli viereisestä huoneesta ja istahti seinän viereen tuolille. Havahduin, kun hän alkoi valua alaspäin siinä tuolissaan ja käänsin pääni siihen suuntaan. Mies oli mennyt tajuttomaksi ja verta valui hänen toista jalkaansa pitkin lattialle. Pomppasin ylös salamana ja juoksin miehen viereen. Hän hengitti onneksi itse, mutta verta valui aina vaan enemmän. Tuula huuteli varoituksia tuolistaan, pelkäsi kai että minä saisin uuden kohtauksen. Minua ärsytti, ettei kukaan tullut avuksi vaikka huusin monta kertaa. Kanslia oli pitkän käytävän keskellä ja me olimme päätyaulassa, joten nopein tapa saada hoitajia paikalle oli summeri. Karjaisin viereisen huoneen asukkaalle ja käskin painaa hälytysnappia. Hän ei ymmärtänyt mitään, joten kävin painamassa hätänappia itse. Tarkistin taas miehen hengityksen, joka onneksi sujui edelleen ja heilutin kättäni saapuvalle hoitajalle, joka ymmärsi nyt laittaa juoksuksi. Edelleen kierrolla oleva lääkärijoukko havahtui myös ja he tulivat mukaan auttamaan. Mies nostettiin sänkyyn jalat ylhäällä ja vuoto saatiin tyrehdytettyä nopeasti. Ilmeisesti miehen nivushaava oli auennut ja hän meinasi vuotaa kuiviin. Tuula oli tietysti oikeassa, enkä olisi missään tapauksessa saanut huhkia niin, mutta eihän sitä voi jättää toista siihen kuolemaankaan. Toisaalta olin tyytyväinen, että sydämeni kesti ensimmäisen testinsä oikein hyvin. Se nuori mieskin selvisi siitä ja hoitaja kysyi myöhemmin, olinko saanut jotain traumoja tapahtuneesta. Meinasin sanoa, että meidän iltasatummekin olivat rajumpia lapsuudessani, sillä sairaalaympäristö oli vanhempieni kautta tuttu minulle ennestään, mutta en sitten viitsinyt.

Seuraavaksi oli vielä kuntotesti fysioterapeutin kanssa. Nousimme 6 kerrosta portaita hitaasti ja juttelimme samalla. Testi meni hyvin ja hän antoi myös ohjeet kotikuntoutukselle. Keräsin huoneessa tavarani laukkuun ja vein potilasvaatteet pyykkipussiin. Sain vielä ennen lähtöä taksilapun kouraani ja reseptinipun, jonka sisätautilääkäri oli kirjoittanut ja niin astuin osaston ovesta ulos. Kello oli melkein kaksi ja odotin taksia sairaalan etuoven luona. Aurinko paistoi lämpimästi ja hymyillen nousin saapuvaan taksiin. Päätimme ajaa kotiin kauniin maalaismaiseman kautta, sillä moottoritie tuntui turhan vauhdikkaalta nyt. Nautin maisemista ja olo tuntui todella hyvältä. Kotona ei ollut muita kuin koira vastassa, sillä mies tulisi vasta tunnin päästä töistä. Tytär oli viimeisiä lomaviikkojaan viettämässä serkullaan ja kävelin ihmeissäni kotia ympäri. Juhlan jäljet oli siivottu hienosti ja kaikkialla oli todella kaunista. Sekä leikkokukat juhlista että puutarhan kaikki kukat olivat pääosin vielä hengissä, mistä olin erityisen iloinen. Verhot oli ripustettu tosin miten sattuu, mutta sekin vain nauratti minua. Koti tuoksui erilaiselta, kuten usein matkoilta tullessa huomaa. Laitoin kahvin tippumaan ja soitin sitten luvatusti toimitusjohtajalle. Hän oli kuulema juuri Euroopassa moottoripyörämatkallaan ja oli taukopaikalla vilkaissut puhelintaan, mistä oli löytänyt viestini. Refleksinomaisesti hän oli kaivanut povitaskustaan sikariaskinsa ja oli heittänyt sen saman tien ojaan. Hän ilmoittautui ensimmäiseksi henkiseksi tukijaksi tupakkalakkooni, mikä hellytti kyllä sydämeni. Sovimme pitävämme puhelinpalaverin elokuun alussa, missä käytäisiin tärkeimpiä käytännön asioita läpi ja sen jälkeen pitäisin rauhassa sairaslomani. Häntä ei kiinnostanut pätkääkään, miten työt järjestyisivät vaan ainoastaan minun vointini.

Kun mieheni tuli töistä kävimme apteekissa ja kaupassa yhdessä. En ollut saanut yhtään lääkkeitä mukaani sairaalasta, joten niitä oli nopeasti hankittava. Kaupassa keräsin erilaisia terveellisiä tuotteita kärryyn, mutta en vielä jaksanut täysin perehtyä kaikkiin tuoteselosteisiin. Tiesin, että pääsääntöisesti söin jo oikein, määrät vain piti tarkistaa ja tehdä joitakin tarkennuksia rasvojen ja hiilareiden laatuun. Kasvisten määrää pitäisi myös nostaa. Söimme rauhassa kahdestaan ja avasin sitten läppärini. En ollut päivittänyt facebookiin uusinta "potilasstatustani", enkä aikonut koskaan sitä tehdäkään. Siellä oli paljon pelkkiä tuttuja, joiden ei ollut edes tarpeellista tietää ja ystävät jo tiesivät. Yhdeksältä soi ovikello ja koiran rähinän saattamana menin avaamaan. Ovella seisoi kukkakaupan lähetti valtavan kokoinen kukkalaite käsissään. Suuni loksahti auki ja kuittasin lähetyksen hämmentyneenä. Asettelin uskomattoman kauniin kimpun maljakkoon ja avasin kortin. Se kultainen toimitusjohtaja oli järjestänyt kukkalähetyksen ja siinä oli paranemistoivotukset minulle koko työporukalta. "...ja odotamme kaikki sinua malttamattomana töihin, mutta vasta kun olet varmasti parantunut..." Putosin tuolille pöydän ääreen ja annoin lopultakin kyyneleiden tulla.

4 kommenttia:

  1. Olipas se pudottava kertomus. Luin koko blogin alusta loppuun putkeen. En edes kehtaa valittaa väliin jääneistä alkuyön unista, mutta keskenkään en voinut jättää. Kiitos, kun jaoit tämän kanssamme. Uskon sen kyllä laittavan yhden jos toisenkin pohtimaan elämän realiteetteja. Vetää aika sanattomaksi ja vaatii sulattelua. Tuntuu entistä paremmalta ja motivoivammalta, että oma projekti on jo hyvällä alulla ennen kuin siihen on noinkin konkreettinen syy.

    Tsemppiä jatkossakin! Olet toisen mahdollisuutesi ansainnut!

    t. pihalaitumen pienenevä ja vain miedosti pippurinen Nantti-sonni

    VastaaPoista
  2. Voi nantti-kulta, suuri sydämesi ei ainakaan ole yhtään pienentynyt niin kuin muu (!) nantti :). Kiitos, että jaksoit kahlata kertomukseni läpi ja vieläpä kerralla! :o. Sinä olet ollut yhtenä viisaana sonnina ja hauskuuttajaparantajanani (uppoaako tämä sanahirviö? :P ) tässä matkalla, kiitos siitäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas vielä noinkin kaunis kommentti! Ihan tässä punastuu. Hirviö uppoaa ja on kovasti hauska. Mutta, vuoroin vieraissa, eli samat sanat toisin päin :)

      Sattui itse asiassa niinkin jännästi, että tuo parempi puoliskoni oli lukenut aiemmin päivällä myöskin koko stoorin putkeen läpi. Kysyi minulta aamulla, että olenkos muuten lukenut sitä. Ja minä, että justiinsa puoli yötä valvoin sen parissa! Outoja telepatioita. Ha, jos juttelee puhelimeen lasiverannalla, ni tuleeko siitä sitten telepatio? :D

      Tähän saumaan hyvää yötä ja kaikkia positiivisia juttuja!

      Poista
    2. Sielunkumppaneilla esiintyy kyllä erilaisia patioita yleisesti(sym-, tele-, em-, napra-..oho, se ei ehkä). Ihanaa ystävänpäivää teille molemmille, vaalikaa toisianne! :D

      Jos mä oon muuten puhelimessa, niin onko silloin telepatissa? Ehe, nyt ei irtoo parempaa :D.

      Poista