Sivut

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Inspiraatiota etsimässä, vol 1: Sävellys valmiiksi



Pientä piristystä luovalla rintamalla on havaittavissa, sillä otin taas vanhat sävellystyökalut käyttöön. Tämä keskeneräinen kipale on hautunut jo ainakin puolitoista vuotta päässäni, mutta vasta nyt se alkaa puskea väkisin itseään ulos ja tahtoo tulla valmiiksi ja soitetuksi. Ainoatakaan uutta nuottia ei ole vielä syntynyt paperille asti, mutta mielessäni se biisi alkaa jo hahmottua valmiiksi asti. Vanha alku on ollut samassa jamassa nyt jo niin kauan, että on tosi vaikeaa muuttaa sitä. Ensimmäinen säkeistö on myös sanoitettuna, mutta välistä puuttuu jotain olennaista, jota nyt päässäni pyöritän. Kun saan sen joskus valmiiksi, onnistuu toivottovasti muidenkin säkeistöjen sanoitukset ja taianomaisesti kaikki palaset loksahtavat yhtäkkiä omille paikoilleen :)

Yhtään kappaletta en ole sydärin jälkeen vieläkään pystynyt tekemään, sillä jostain syystä se pamaus hävitti ihan kaiken siltä saralta. Edellinen biisi ennen sitä syntyi hirveän tuskaisen luomistyön jälkeen, mutta näin vaikeaa se ei sentään ollut. En yhtään tiedä, miten oikeat säveltäjät työnsä tekevät ja lurituksensa synnyttävät, mutta minulla ne ovat siellä jossain olemassa aivan valmiina ja tulevat väkisin lopulta ulos. Ne vain pyörivät päässä taukoamatta, aina siellä taustalla jossain hissukseen. Sitten kun sanoitusvaihe on kiivaimmillaan, niin pyörittelen jotain riimitystä aina kun vain pystyn. Auton ratissa, kävelyllä, kaupassa maitohyllyn luona tai miehen selittäessä auton moottorin tekniikkaa silmät loistaen :D.  Ihmeellinen skitsofreenikko sitä ihminen pystyy olemaankin, kun kuitenkin koko ajan tekee jotain muuta samalla :). Sanoittaminen menee minulla ihan samalla lailla kuin säveltäminenkin. Siellä se tarina on aivan valmiina, yhdessä sen sävelen kanssa, mutta sanojen löytäminen sille tarinalle ja sovittaminen niihin säveliin tuntuu välillä aivan mahdottomalta.

Koskaan se lopputulos ei kuitenkaan ole se alkuperäinen päässäni soinut, sillä ei ole olemassakaan sellaisia soittimia, joilla sävelet oikein soisivat eikä minulla ole sellaista taitoakaan, että pystyisin lisäämään vielä kymmeniä eri tasoja nuotistoon. Joudun yksinkertaistamaan ja tekemään kompromisseja, mutta olen opetellut sietämään epätäydellisyyttä muutenkin. Vaikka useimmissa sävellyksissäni on myös sanat mukana, niitä on esittänyt julkisesti tietääkseni vain muusikkoveljeni ja hänkin ymmärtääkseni vain yhtä kappaletta, mistä erityisesti tykkäsi. Hänen kollegansa, se samainen mies, joka sydärini aikoihin majoittui mökissämme, kirjoitti aikoinaan ensimmäiseen "oikeaan" sävellykseeni minulle nuotit käsin nuottipaperille, kun minä soitin sen pianolla malliksi. Minä sitten kirjoitin sen melodian puhtaaksi nuotinnusohjelmalla ja lisäsin sanat ja sointumerkinnät kohdilleen. Tämän jälkeen veljeni tuli taas avuksi ja ammattilaisena teki siihen taustat, lisäsi instrumentit, äänitti ja lähetti sen sitten minulle. Muistan kun sain sen mp3:n sähköpostissa, enkä ymmärtänyt ensin ollenkaan, että sehän on se ikioma biisini, mikä soi aivan kuin "oikea" kappale. Vaikka se oli vain instrumentaaliversio, se sykähdyttävä tunne tulee joka ikinen kerta, kun uuden hengenlahjansa on saanut demomuotoon saateltua. :) 

On todella outoa laittaa esille täysin keskeneräinen työ, mutta itse olen ollut tosi innostunut kun joku rohkelikko on laittanut oman luomistyönsä kuultavaksi tai nähtäväksi jo silloin, kun se vasta on muotoutumassa. Se on valitettavasti hyvin harvinaista, mutta ymmärrän hyvin, että silloin mennään ehkä liian lähelle sitä muusikon, kirjailijan tai taiteilijan sielua. Tai ehkä halutaan pitää illuusiota yllä jostain mystisestä "inspiraatiosta", kun useimmat tuotokset kuitenkin syntyvät vain kovan työn tuloksena tai se inspiraatio tulee sen työnteon myötä. Itselläni suurin este on se, että kaikki "palikat" ovat yleensä niin hirveän hajallaan lähes loppuun asti, ettei niitä voi edes esittää aiemmin missään muodossa. Ja mitä tulee siihen inspiraatioon, niin minulla on ollut mahdollisuus aina antaa tulla sen rauhassa, kun leipäni ei ole siitä kiinni. Ammattitaitoinen ja kokenut säveltäjä tai vaikka kirjailija pystyy varmasti synnyttämään erinomaisen teoksen vain ryhtymällä ahkerasti töihin. Ja silti, väitän tunnistavani sen inspiraatiolla syntyneen niistä muista.





Olisiko se inspiraatio kuitenkin aivan väärä kuvaus sille. Ehkä kyse onkin siitä, että alitajunta on työstänyt teosta ajan kuluessa tuolla mielen sopukoissa ja näennäisesti teos syntyykin sitten hetkessä, "inspiraation" vallassa. Toinen taiteilija tekee sen teoksensa selkeän tietoisuuden tilassa, synnyttäen sitä siinä työskennellessään. Oletan silti, että alitajunta työskentelee heilläkin siellä taustalla, unessa tai valveilla.

Entä kun joku nero luo jotain huikean suurta, kuten Händel aikoinaan Messias-oratorionsa vain reilussa kolmessa viikossa. Pystyn sen jotenkin käsittämään, jos pystyy keskittymään täydellisesti, uppoutumaan sinne omaan maailmaansa ja paiskia töitä tauotta kunnes on saanut valutettua tyhjäksi sen, mitä sieltä syövereistä on tulossa. En ihmettele, että alalla on paljon mieleltään sairastuneita, sillä niin kova intensiteetti saattaa viedä veronsa. Hulluuden ja nerouden raja on todella häilyvä.

No, toivottavasti tämä minun biisintekeleeni tulee jossain vaiheessa valmiiksi asti, mutta nyt se saa rauhassa hakea muotoaan, pakottamatta. Toivottavasti ilman isompia hulluuksia kuitenkin :).

Emme saa aliarvioida aivojemme kapasiteettia, sillä siellä on koko maailma, ihan kaikki mitä tarvitsemme vaikka ihmeiden tekemiseen. Jules Vernenkin sanotaan joskus sanoneen "Sen minkä joku pystyy kuvittelemaan, joku pystyy joskus tekemään."

4 kommenttia:

  1. ...tulee mieleen kesä ja laituri ja vesi....ja karhu joka tallustaa polkua pitkin metsässä.....musiikistasi...
    ihanaa kun laitoit tuon tuohon =)
    wb

    VastaaPoista
  2. Karhuhan se tosiaan siellä tallustaa, kun sitä toisin korvin kuuntelee :). Kiva, että löysit sieltä tarinan, vaikka olikin ihan lyhyt pätkä.
    Pat

    VastaaPoista
  3. Hei,
    En yleensä koskaan osallistu mihinkään keskusteluihin tai kommentoi mitään, joten tämä yhteydenottoni saattaa olla vastoin kaikkia blogien kommentoinnin sääntöjä mutta silläkin uhalla:
    Todella suuret kiitokset kun jaoit kokemuksiasi sairastumisestasi, tutkimuksistasi ja voinnistasi. Sain itse sydäninfarktin viime vuoden keväällä, 49-vuotiaana ja minulle tehtiin myös pallolaajennus. Olin todella hukassa tapahtuneen johdosta mutta blogistasi sain niin kipeästi kaipaamani tietoa kuin vertaistukea, lisäksi rutkasti tsemppiä muun muassa painonpudotukseen!
    Toivon kovasti että vointisi on parantunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kun kirjoitit! Mitään sääntöjä ei ole, ei ainakaan näillä sivuilla :). Vertaistuki on todella korvaamatonta. Arvostan sanojasi, sillä kuten joskus mainitsin, niin ikäisiämme kohtalotovereita ei paljoa ole, saati että ne harvat jotain ylipäätään kommentoisivat. Kuulisin mielelläni kokemuksiasi lisää, joten laita vaikka sähköpostia, mikäli tarvitset juttukaveria. Ihanaa kesää sinulle ja hyvää vointia! t. Pat

      Poista