Kävin eilen syntymäpäiväjuhlissa, kun ystäväpariskunnan tytär saavutti täysi-ikäisyyden. Päivänsankari oli todella suloinen vaaleassa kesäasussaan ja horjuvissa koroissaan. Epävarmuus omasta ulkonäöstä ja hyväksynnästä loisti niin sankarista kuin ikätovereistaankin. Voi, kun jotenkin näille nuorille saisi ilmaistua, että he ovat aivan täydellisiä juuri sellaisena kuin ovat. Mitään en olisi halunnut muuttaa heistä yhdestäkään, vaan jokainen oli todella kaunis ja viehättävä omalla laillaan. Sanoinkin sen ääneen, sillä olen nähnyt, miten tyttäreni ystävät ilahtuvat aina, jos joku vieraampi aikuinen kehaisee ohimennen. Sen ei tarvitse olla mitään liioiteltua, vaan vaikka yksi pieni lausahdus. Minäkin muistan nuoruudestani, miten tätini aina muisti kehua ja kannustaa minua tavatessamme. Ne sanat kantoivat aina epävarmuuden hetkien yli ja vieläkin tunnen - ainakin välillä - olevani ihan mukiinmenevä nainen :).
Ymmärrämmeköhän vielä tässäkään iässä, kuinka kamalan paljon me käytämme aikaamme aivan turhaan murehtimiseen. Rypyt eivät minua huolestuta, kun ovat vain "tavallisia" naururyppyjä silmäkulmissa ja vähän muuallakin. Veltostuva iho ottaa kyllä päähän aika ajoin, mutta painovoimalle ei vaan voi mitään. Auringosta olen ymmärtänyt pysyä poissa, joten iho on pysynyt edes jonkinlaisessa kuosissa, mutta suunta on tietysti vain alaspäin.
Yksi vieraista, ikäiseni mieshenkilö, otti valokuvia neitosesta ja hänen ystävistään ammattilaisen ottein. Sitten hän kulki vieraiden joukossa ja nappaili lähikuvia muistakin. Hän pyöri myös minun ympärilläni, mutta napsi kuvia niin paljon, että olin jo aivan kiusaantunut. Kävimme santsaamassa kahvia yhtä aikaa keittiössä ja hän kysyi hyvin matalalla äänellä hiljaa, miksi olin värjännyt hiukseni tummiksi. Hän oli kuulemma pitänyt niistä blondeista enemmän. Hän hipaisi poskeani sormillaan ja sanoi, että olin hänestä edelleen hyvin kaunis nainen. Kädet viivähtivät kasvoillani vain hetken, mutta se ääni ja se tunne, millä hän sanansa sanoi ja se intensiivisyys millä hän katsoi minua, vei minulta melkein tajun! Olin niin hämmentynyt, etten osannut reagoida sillä hetkellä mitenkään. Parhaat yllätykset tulevat todellakin aina..yllättäen :).
Olimme tavanneet vuosikausia aina tämän saman pariskunnan erilaisissa juhlissa, joten tunsimme ennestään jo jonkin verran. Minulle tuli silti yllätyksenä, että tämä mies olikin aina ollut minuun ihastunut, muttei sanallakaan sitä aiemmin ollut sivunnut. Olin yhtäkkiä hyvin tietoinen, että hän riisui minua siinä silmillään ja piti vieläpä näkemästään! Ihan blondi en ole koskaan ollut, mutta selvästi vaaleammat hiukset minulla on ollut joskus 15 vuotta sitten. Miten hän saattoi muistaa sellaisen yksityiskohdan? Mitä minä sitten muistin hänestä siltä ajalta? En oikein yhtään mitään! Että hän oli suunnilleen samankokoinen kuin nyt. Sellainen muuten keskiverto M, mutta pidempi ja raamikkaampi. Komea, oh, kyllä maar, mutta eniten silti minuun teki vaikutuksen se, miten hän sai minut tuntemaan itseni maailman kauneimmaksi naiseksi. Ja että hän halusi minua niin, että tärisi! Mikään ei voi kiihottaa minua enempää, tiedän sen kyllä kokemuksesta :) Vasta nyt tätä kirjoittaessani tajusin, että hän oli varmaan joutunut keräämään rohkeutta jonkun aikaa ilmaistakseen tunteensa ja halunsa minulle. Hän tuntui kuitenkin niin varmalta ja maailmanmieheltä tyylikkäässä puvussaan ja solmiossaan. Huolimatta siitä, että en näissä olosuhteissa olisi hänen kanssaan mitään alkanut viritellä, kuljin koko loppuillan korkkarit kopisten ja selkä suorana itsevarmuutta uhkuen. Se kosketus poskellani kuumotti vielä illallakin nukkumaan mennessä ja tunsin polttavaa halua häntä kohtaan. Kuvittelin hänet alasti seisomassa siinä sängyn vieressä ja...no niin, eipä mennäkään yksityiskohtiin :). Että ei tarvitse ihmetellä, miksi noilla kohteliailla etelän miehillä käy aina flaksi :). Ja ihminenhän minäkin vain olen :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti